perjantai 24. toukokuuta 2013

1



Yksi päivä.

Apua. Enää en edes jaksa/halua listata tänne kaikkea, mitä on vielä tekemättä. Sen listaamisajan voin tehdä niitä tehtäviä siltä listalta, joka kyllä löytyy omasta muistivihkostani.:)

Varmasti kaikki tutut ainakin tietävät, että olen aika tarkka ja järjestelmällinen persoona, joten noita erilaisia listoja löytyy ihan vaikka muille jaettavaksi. Kuitenkin, vaikka listojen määrä alkaa jo ylittää hallintakyvyn, tulee väistämättä sellainen ”onko kaikki asiat nyt varmasti huomioitu” -olo. On vain pakko luottaa itseensä (ja ehkä vähän muihinkin, joilla on lusikka tässä hääsopassa), että kyllä ne tärkeimmät asiat on tullut hoidettua (tai ainakin hoidettavien asioiden listalla :D).

Hääpaikka on nyt siis kuitenkin eilen käyty siivoamassa ja enää viimeisen päivän ohjelmassa on kaupassa käynti ja hääpaikan koristelu. Ei kuulosta pahalta. Onneksi on kuitenkin miljoona pientä asiaa, jotka pitäisi muistaa myös tehdä! Pakko kyllä sanoa, että onneksi on kuitenkin näitä auttavia käsipareja, joille voi niitä helpoimpia ja minulle ei-niin-tärkeitä tehtäviä nakittaa. Ei varmaan ole vaikea uskoa sitä, että on joissain asioissa erittäin vaikea luovuttaa vastuuta toisille ihmisille. Huominen tulee kuitenkin olemaan tähänastisen elämäni tärkein päivä. Ja ehkä myös tuon puolisonkin. :)

Nyt en käytä enempää aikaa tähän kirjoittamiseen. Vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa, on miulla paljon muutakin tekemistä. Ja loppuun voin todeta, että kun kaikki ovat jo viimeiset 2 viikkoa kyselleet ”joko jännittää??”, niin NYT JÄNNITTÄÄ. Tai ainakin tiedostamattomasti, koska heräsin jo klo 4 tänään… Ehkä myös vähän tiedostaen. Vuosi sitten tuntui ihanalta ajatukselta vetää prinsessamekko päälle ja olla huomion keskipisteenä. Nyt kun ajattelen huomista, tulee väistämättä mieleen ajatus ”APUA, NE KAIKKI KATTOO MINUA, EN TAHO!” :)

Mutta kyllä tästä selvitään.

Pus.

Seuraava teksti ei taida ihan tulla muutaman päivän sisällä. Häiden jälkeen suuntaamme siis Berliiniin kaupunkilomalle, lyhyelle häämatkalla, kuten aiemminkin olen jo kirjoitellut.

Hei hei!

Ja tämä ei ole tunnelma täällä. Ainakaan vielä :)

 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Sulhon näkökulma



Häiden järjestäminen. Lukuisia suunnittelupalavereja, aikataulutusta, budjetointia, tiedonhakua, delegointia, hankintoja ja järjestelyä. Monet pitävät häiden järjestämistä raskaana ja stressaavana. Minähän en tällaisia kommentteja ymmärrä. Toisaalta, eihän tuo yllä oleva lista minua koskekaan. Tässä projektissa olen pystynyt säilyttämään duunarin position ja ei ole tarvinnut hoitaa kuin hommat mitä annetaan. Ja auta armias jos olisinkin yrittänyt ylittää toimivaltuuteni… No okei, lobbasin minä muutamia asioita läpi.

Itselläni ei ole ollut tapana juhlistaa merkkitilaisuuksia mitenkään merkittävästi. Rapiat 80 vierasta ja 5000€budjetti siis eivät ole kuuluneet normaaleihin juhliini. Toisaalta onhan tässä juhlan aihe sen vertta suuri että viitekehyksen ymmärtää. Tästä laitetaan sit suuremmaksi vasta kolmikymppisiä juhlittaessa ;) Alkoholia tuli hankittua Virosta sen vertta paljon että tiedä vaikka sitä jäisi niihinkin.

Mutta palataan tuohon juhlan merkitykseen. Suurista asioista on nimittäin kyse, ensi lauantain jälkeen en voi enää olla virallisesti sinkku. Ja onhan siinä kaikkea omaisuuteen ja perintöoikeuteen liittyviä pykäliä ja varmaan jotain uskonnon mukana tuomaa. Yksi iso asia oli myös päättää sukunimestämme. Kumpikaanhan kun ei mieluusti toisen sukunimeä halunnut ottaa. Toisaalta halusimme että meillä olisi yhteinen sukunimi, ihan mahdollista jälkikasvuakin varten ajatellen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi arpa. (Sinällään uhkarohkeaa kun tietää että toisella on ruotsalaisia sukujuuria..).

Juhlat ovat kyllä sellaiset että niitä innolla odottaa. Toisaalta odotan myös sitä että juhlat ovat ohi, pääsee lepolomalle sekä sen jälkeen nauttimaan taas arjesta ja kesästä. TJ luku on tällä hetkellä 6 ja sit pommit tippuu. Juhlissa on kaikkea kivaa luvassa. Olen kuullut huhuja että tarjolla on hyvää ruokaa, juotavaa ja herkkuja, herkkää tulkintaa muusikoilta, luonnonrauhaa, auringonpaistetta, ilotulitteita ja illan kruunaava Iron Maiden feat Simo Silmu. Saa nähdä mitkä kaikki pitävät paikkansa.

- Sulho

Avioarkea odotellessa: